Me

Topper Uniform on työvaatetuksen asiantuntija. Olemme palvelleet yli 35 vuoden ajan eri alojen yrityksiä ja kohdanneet monenlaisia työvaatetarpeita. Suunnittelemme ja valmistamme virkapukuja, toimistoasuja sekä suojavaatteita. Tarvittaessa räätälöimme työasut juuri sinun yritystäsi varten.

Tutustu Topperin tiimiin. Tehtaassamme on 35 kokenutta ompelijaa, logistiikasta huolehtii 5 omaa tekijää, myynnissä ja asiakaspalvelussa toimii kuusi iloista ja avuliasta henkilöä ja tuotesuunnittelussa kuusi innovatiivista persoonaa. Tällä porukalla puemme noin 500:n asiakkaamme 35 000 työntekijää. Toimitamme muun muassa 54 000 housut vuosittain.

Työasulla on vaikutusta tulokseen

Haluamme innostaa sinua nauttimaan työpäivästäsi – auttaa keskittymään siihen, missä olet hyvä. Me Topperilla uskomme, että käytännölliset, mukavat ja edustavat työvaatteet viestivät myönteistä yrityskuvaa ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se luo hyvät edellytykset onnistumisille, joka päivä.

Itsetunto

Panostamme siihen, että työasu on käytännöllinen, mukava ja edustava. Miellyttävä työasu parantaa työntekijän itsetuntoa sekä työmotivaatiota.

Ilmapiiri

Yhtenäinen työasu vahvistaa henkilökunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yrityksen imago

Onnistunut työvaate viestii yrityksestä hyvää kuvaa muille. Positiivinen imago auttaa yritystä pääsemään parempaan tulokseen.

Parempi tulos

Vastuullisuutemme on yrityksellesi etu

Meillä Topperissa vastuullisuus näkyy ennen kaikkea siinä, että valmistamme kestäviä, laadukkaita, työntekijän itsetuntemusta ja yrityksen imagoa vahvistavia työvaatteita. Näemme tärkeänä, että valmistamme vaatteita vain tarvittavan määrän, emmekä tuota ylituotantoa.

Turvallinen työllistäjä

Tarjoamme hyviä työpaikkoja sekä Suomessa että lähialueilla ja tarjoamme henkilöstölle turvalliset ja mukavat työskentelyolosuhteet. Tuotteemme ja mallistomme suunnitellaan Suomessa, kuulumme Suomalaisen työn liittoon ja meille on myönnetty Design from Finland –merkki omiin mallistoihimme. Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki kertoo muotoilun ainutlaatuisesta suomalaisesta alkuperästä. Merkillä tunnustetaan, että muotoilu – suomalainen sellainen – on keskeinen osa yrityksen liiketoimintaa ja menestystä. Topperilla on Liedon, Vantaan ja Tampereen toimipaikkojen lisäksi tytäryhtiö Viljandissa, joka työllistää yli 30 henkilöä. Suomessa työllistämme 16 henkilöä.

Kestävyyttä ja käytännöllisyyttä

Käytämme työvaatteissa vain kestävistä raaka-aineista valmistettuja materiaaleja, koska työvaatteissa kestävyys on ensisijaisen tärkeää. Työvaatteiden jatkuva käyttö ja toistuvat pesut vaativat materiaalikoostumukselta enemmän kuin muotivaatteen materiaaleilta. Materiaalien koostumuksen johdosta kaikki kierrätystavat eivät ole mahdollisia. Uusien mallistojen suunnitteluvaiheessa suunnitellaan myös ylijäämäkankaiden ja –vaatteiden hyödyntämistä muissa tuotteissa.